It's just another one of those glory days, jump out your bed, shake your head, clear the haze. Step out your house and prepare to be amazed, it's just another one of those glory days !
Tänään on pitkästä aikaa tosi nätti ja aurinkoinen aamu. Oisin tosin halunnu nukkua vähän pidempään, Sam herätti mut 6.55 kun se tuli mun huoneeseen ja huus "teeeeii" (=Sway). Sanoin sille että Sway ja Summer on isällään ens tiistaihin asti ja Holly on lähteny töihin. Kyllähän sille itku tuli kun se tajus ettei ketään muuta kun me kaks oo kotona.. tää oli eka sellanen aamu että oon sen kanssa vaan kahestaan. Suoritettiin kaikki aamutoimet, maidon juomiset ja muut. Tänä aamuna se jopa suostu syömään suurimman osan sen weetabixista, yleensä sille ei oikeen maistu ja se vaan yrittää vääntää itteään pois syöttötuolista. Ysiks vein sen Tracylle tähän samalle kadulle missä asutaan, Sam käy siis perhepäivähoidossa jossa on vissiin neljä muuta lasta.
Samin vietyäni lähin juoksemaan, juoksin rannan melkein loppuun asti ja takas eli varmaan jotain 6km. Täällä on niin ihana juosta, on kauniit maisemat ja rannalla tuulee kokoajan niin ei tuu niin hiki. Laskuveden aikaan on hyvä juosta, nousuvesi meinaan peittää melkeen koko rannan eikä sillon voi juosta hiekalla niin pitkää matkaa. Suolavesi ei tee kauheen hyvää mun yheksänkympin asicsen juoksukengille (en ikinä oo ostanu noin kalliita lenkkareita), täytynee ettiä myös joitain muita lenkkireittejä ettei kokoajan tuu meriveden kastamassa hiekassa juostua.
Aluks mua pelotti ja jännitti ja suretti jättää perhe, kaikki kaverit ja poikaystävä Suomeen. Mutta meen kuitenkin takas ja asiat on toivottavasti ainakin samalla tavalla kun lähtiessä :) Luulin, että ikävä olis tähän mennessä miljoona kertaa pahempi kun nyt. Onhan mulla tietysti vähän ikävä kaikkia, etenkin poikaystävää, mutta ei se kovin pahana vielä ainakaan oo muhun iskenyt. Onneks internet on olemassa, ilman sitä mun ikävä varmasti olis kovempi. Poikaystävänkin kanssa skypetän varmaan kolme kertaa viikossa niin ei se ikävä kauheesti ehdi edes kasaantua. Usein meillä on sen kanssa vaan skype auki eikä puhuta kauheesti mitään, se tuntuu vähän siltä että oltais samassa huoneessa ja vaan hengattais tai jotain, vähän hassua ehkä mutta niin se on. Monet pitkän aikaa ulkomailla viettäneet sanoo että se ikävä purkautuu aina vähän väliä, tyyliin kerran kuukaudessa tai jotain. Silloin kuulemma yks päivä on vaan kaipuuta takas ja kaikkien suomalaisten biisien kuuntelemista etc :D En tiedä miten ja milloin se mulla tapahtuu mutta varmasti se jossain vaiheessa tulee eteen.
Mulla on täällä aika pieni huone, siellä on oikeestaan vaan sänky, lipasto, peili ja yks seinään upotettu kaappi, mutta en mä kyllä kamalasti muuta tarvikkaan. Suomessa mulla oli aika iso huone ja vieläpä oma kerros, niin oli aluks vähän totuttelemista tän kämpän ja mun huoneen pieneen kokoon. All in all ei mua tän asunnon vähäinen neliömäärä haittaa, on ihan kiva että on seuraa kokoajan ja kyllä mä tonne omaan huoneeseenkin voi suljetun oven taakse vetäytyä jos siltä tuntuu. Mun huone ei kyllä näytä kauheesti mun huoneelta, Suomessa mun seinät oli vuorattu julisteilla ja kuvilla mikä teki siitä paljon enemmän mun näkösen ja kodikkaamman. Aion varmaankin teettää kuvia seinälle ja ostaa ilmotustaulun niin mun huoneesta tulee kivempi ja enemmän minä.
Siinä muutama eilen otettu kuva Samista. Siististi syömisessä sillä on vielä vähän harjottelua, samoin siinä ettei se kokoajan roiskis vettä mun päälle kun se on kylvyssä. Enpä mä sokerista oo tehty mutta ei se aina siltikään oo kiva kastua! Mutta nyt mä menen kehittelemään itselleni jotain safkaa tosta melkein tyhjää täynnä olevasta jääkaapista ja uppoudun Damonin, Stefanin ja Elenan maailmaan, adios!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti